Vapaamman elämän kuulumisia

Kahden viikon verran olen nyt ollut armollinen itselleni. Periaatteessa olen yrittänyt muuttaa ainoastaan asennettani, tuloksetta toistaiseksi. Huomaan koko ajan miettiväni "saanko syödä, voinko syödä". Suoraan sanoen en kauhesti luota itseeni, herkkuja tekisi jostain syystä koko ajan mieli, karkkia voisin syödä päivittäin, enkä ruuaksikaan olisi automaattisesti valitsemassa sitä parasta vaihtoehtoa. Tähän väliin mahtuu toki hiihtoloma ja naisten viikonloppu rakkaiden sukulaisten kanssa, kumpikaan näistä ei mennyt hirvittävän kevyissä merkeissä, ruokailun suhteen ainakaan, muuten kyllä oli kuplivan, kevyen ihanaa.

Tällä tyylillä nyt kuitenkin jatkan, opettelen ateria kerrallaan tekemään oikeita valintoja. Toissa maanantaina kävin vaa'alla. 73,6 kg on lähtötilanne. Hankin vast'ikään uuden analyysivaa'an, epäilen, että tulokset eivät ole kovin luotettavia, mutta kyllähän se vertailutietoa antaa. Painoa on kilon verran enemmän kuin viime toukokuun alussa, jolloin lopettelin Run -valmennusta. Näihin lukemiin taisi myös Superdieetti päätyä. Sinänsä olen oikeastaan aika tyytyväinen. Vuosi on mennyt, laihduttaminen on takkuillut, mutta eipä tuo paino ole noussutkaan.

 

Edelleen olen parhaimmillani aamupalalla, sen hallitsen ja sitä osaan variodakin. Lounaskin vielä menee, mutta kaikki muu tökkii. Viime viikko nyt oli ehkä heikoin mahdollinen esitys, lomalla kevyt elämä ei ole koskaan kuuluntu vahvuuksiini.

Mutta tulihan tuota liikuttuakin. Kuluneen viikon aikana olen lasketellut n. 15 tuntia, josta osan auraten nuorimmaisen mennessä edessä valjailla, eli reisiä on treenattu. Hiihto jäi tällä kertaa vain yhteen kertaan, mutta sitä ehtii harrastaa kotonakin. Lasketella voisin vaikka kuinka paljon. Lapsuudessa tuli vietettyä rinteessä aikaa todella paljon, nuoruusvuosina kokeilin lautaa, alas pääsin, ylös en. Lasketteluinto lopahti kokonaan kymmeneksi vuodeksi, kuutisen vuotta sitten päädyin sattumankaupalla lumilautailutunnille, opin vihdoin kulkemaan hissilläkin. Lautailu-ura jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä ensimmäisellä aikuisten laskureissulla kaaduin ja mursin muutaman kylkiluun. Lasten aloitellessa lasku-uraansa kokeilin minäkin pitkästä aikaa suksia ja yllättäin meno suksilla tuntuikin taas ihan kivalta. Muutama vuosi on tullut taas laskettua ihan aktiivisesti, tai sikäli aktiviisesti kuin nyt meidän kokoonpanolla raaskii rinteeseen lähteä.

Nyt on kuitenkin lomat lusittu ja paluu arkeen on koittanut. Talvi tuntuu jatkuvan, joten hiihtokausikin jatkuu ja yksi laskureissukin on vielä tälle keväälle sovittu. Pian on kuitenkin aika kaivaa lenkkarit pysyvästi kaapista ja siirtyä juoksuun tai ainakin lisätä sitä tuntuvasti. Reilu kaksi kuukautta Terwamaratonille!