Lemppari salaatit

Viime viikolla arki ja lomailu jättivät juoksut alleen, samoin blogikirjoittelun. Alkuviikosta kävin kerran lenkillä, loppuviikko meni lasten kanssa keskenään, joten juoksut jäivät. Torstaina hyppäsin bussiin ja suuntasin viettämään tyttöjen viikonloppua Rukalle. Viikon liikunnat koostuivat siis vajaasta tunnista juoksua, lihaskuntotreenistä kotona ja 10 tunnista laskettelua, ihan parasta. Syötyä tuli hieman höllällä kädellä, mutta lomalla ei lasketa. Reissun jälkeen olen ottanut tiukemman otteen, jospa nyt lähtisi liikkeelle. Mahtavan lisämotivaation sain katsellessani upeasti omassa projektissaan onnistunutta ystävääni, hän on karistanut jo aiemmin ainakin reilut kymmenen kiloa ja tänä vuonna toisen mokoman. Oli ihanaa katsella Rukalla hänen hyvinvoivaa olemustaan ja tuntea se onnistumisen fiilis vaikka sitten välillisesti.

Erään täällä vierailevan toiveesta minulla on ollut aikomus laittaa kevyempien ruokieni reseptejä tänne. Se on tietysti haastavaa, koska laitan ruokaa fiilispohjalta, mutta esim. salaateissa on aina määrätyt perusosat, joita täydennän miten milloinkin. Määrätkin vaihtelevat, näiden salaattien annoskoko pääruokana on 3-4.

Ruokaisa kana-feta - salaatti

Tämä salaatti on pitkäaikainen suosikkini. Vihannesten lisänä tässä edustaa hiilareita täysjyväpasta, joka kuvassa on poikkeuksellisesti pätkäspagettia, ei esteettisin valinta, eikä edes kovin kiva syödä.

Vihersalaatteja (jääsalaattia, rucolaa jne.)
1/2     kurkku
200 g kirsikkatomaatteja
1        punasipuli
1        paprika

1 pkt  Apetina snack -fetaa (muutkin toki käy, mutta tästä saa näppärästi kastikkeen valmiina)
200 g broiskun rintafilettä
70 g   täysjyväpastaa

Pilko vihannekset, laita tarjoiluastiaan ja kippaa päälle fetapaketti. Vihannekset saavat maustua fetan öljyssä, voit lisätä mukaan myös keitetyt kylmät pastat tässä vaiheessa. Paista broisku, itse marinoin lihan etukäteen (muutama tunti tai yön yli öljyssä, johon olen sekoittanut suolaa, mustapippuria ja valkosipulia), voit myös maustaa paistaessa, suola ja pippurikin riittävät. Sekoita jäähtynyt ja pilkottu broisku salaattiin ja nauti.

Jos käytät muuta fetaa, salaatin maustamiseen ja kastikkeeksi voi käyttää oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja kuivia tai tuoreita yrttejä. Valkosipulia maun mukaan...


Launtai-illan prosciutto-parmesansalaatti

Tämä herkku kuuluu minun mielestäni viikonloppuun, mutta ei se varmasti pahalta maustuisi arkenakaan :).

Vihersalaatteja (vuonankaalta, rucolaa jne. )
150 g  hunajamelonia

10 kpl Prosciuttosiivuja
Paahdettuja pinjansiemeniä

Oliiviöljyä, suolaa, pippuria

Sekoita paria-kolmea erilajista salaattia tarjoiluastiassa, päälle hieman öljyä ja mausteet, sekoita. Paahda varovasti pinjansiemenet. Leikkaa meloni ohuiksi siivuiksi, poista kuoret. Sekoita meloni salaattiin ja asettele päälle kinkut, ripottele pinjansiemenet päällimmäiseksi.








Lounasta, tonnikala-fetasalaatti

Tämä salaatti on jostain syystä muodostunut yleisimmäksi lounassalaatikseni töissä. Tässä mikään raaka-aine ei vaadi esivalmisteluja, joten tämä on näppärä koota aamulla eväsrasiaan. Yleensä tosin pilkon vihannekset valmiiksi ja kokoan sitten aamulla, näin mikään ei pääse vettymään yön aikana.

Rapeaa jääsalaattia
1-2 porkkanaa reiluna raasteena
1/2 paprika ohuina suikaleina

1/2 prk ananasmurskaa
1/2 prk tonnikalaa
20-30 g fetaa
pari rkl kuivattua sipulia

Revitty salaatti ja pilkotut sekä raastetut vihannekset sekaisin, valutetut feta, tonnikala ja ananasperään. Päälle kuivattu sipuli, kansi päälle ja voila evässalaatti on valmis! Yleensä käytän tähän vielä pikku tirauksen valkosipulista salaatinkastiketta, valmista tai kermaviiliin itsetehtyä (kermaviili, mustapippuri, valkosipuli, suola ja sokeri sekaisin).





Salaatti uunikuivatuista tomaateista ja parmasanista

Tätä salaattia on syöty viikonloppuisin esim. naudan ulkofileen kaverina. Salaatin kaveriksi sopii erinomaisesti balsamicosiirappi, joka ylipäätään on yks suurimpia suosikkejani lähes minkä hyvänsä salaatin tai lihan lisänä. Balsamicosiirappia saa valmiina kaupasta, mutta itse tapaan kiehauttaa sen kotona. Balsamiviinietikkaa ja sokeria molempia yhtä paljon, balsamico kiehautetaan ja sokeri kosautetaan sekaan. Sekoitetaan ja annetaan hetki porista. Mitä pienemmät kuplat siirapista nousee keitellessä, sitä paksumpaa siitä tulee koostumukseltaan. Eli käytännössä, mitä kauemmin keittää sitä paksumpaa tulee.

Salaatin pääainesosa on uunikuivattu kirsikkatomaatti, eli tämäkään salaatti ei ole välittömästi pöytään valmis, enemmänkin vuorokaudessa pöytään valmis :).
Mutta se itse salaatti...

2 pkt kirsikkatomaatteja
sokeria, suolaa, pippuria, timjamia, ohuita valkosipulin siivuja

Salaatteja, päaasiallisesti rucolaa
50 g parmesanlastuja (tai juuri niin paljon kuin tekee mieli laittaa)
50 g paahdettuja pinjansiemeniä

Kastikkeeksi oliiviöljyä ja pippuria, ehkä vähän suolaakin

Halkaise tomaatit, levitä uunipellille, ripottele mausteet päälle. Kuivaa tomaatteja uunissa n. 100 asteessa 2-6 tuntia, kuivausaika riippuu tomaattien koosta ja siitä poistatko siemenkodat tomaateista, itse en tapaa sitä tehdä. Uunikuivatut tomaatit ovat kerrassaan herkullisen makuisia ja säilyvät hyvinkin pari viikkoa jääkaapissa (jotkut säilövät tiivissä purkissa huoneenlämmössä)

Kun tomaatit ovat valmiit, salaatti on enää sekoitusta vaille valmis, etenkin jos pinjansiemenet tuli paahdettua valmiiksi. Sitten vain nauttimaan joko sellaisenaan tai lihan kanssa.

Kommentit

Suositut tekstit