Gradu- ja polvipäiväkirja

Tämä päivä oli omistettu graduprojektin kesätauon lopettamiseen. Ohjelmassa päivä yliopistolla orientoitumassa ja muistuttelemassa mieleen, mitä toukokuussa tuli tehtyä. Yllättävän hyvin alkoi ajatus jo juosta, sain yhden sivunumeron lisää ja paljon suunnitelmia jatkoon. Tiedän mitä teen huomenna. Syyskuussa teen puolikasta työviikkoa ja loput ajasta graduilen, marraskuussa tämä saisi olla valmis! 
 
Lähiaikoina tämä nurkka on siis myös graduprojektin päiväkirja. 


Eilen kävin fysioterapiassa, jossa sain luvan alkaa hiljakseen harrastamaan kaikkea sitä liikuntaa, mitä ennenkin olen tehnyt, jos nyt en ihan suorilta ala kyykkäämään yhdellä jalalla ja juoksemaan vetoja täysillä. Eli ensi alkuun kävelyä, väliin juoksupätkiä ja salilla monipuolisesti jalkoja alkuun pienemmillä painoilla ja isoilla toistoilla. Siis kaikkea sitä missä minä olen tosi huono! En ole alkuunkaan kärsivällinen, enempi semmoinen kaikki mulle heti tänne -tyyppi, mutta nyt täytyy yrittää. Hyvä puoli tässä oli se, että pöytälaatikosta löytyy sopiva ohjelma tähän, eli aloitan sitten juoksuharrastusta aloitteleville tarkoitetulla  Fitfarmin Run -valmennuksen Basic-ohjelmalla, josta sitten polven kunnon salliessa siirryn Activeen, jolla juoksin keväällä. Lumet kun tulee, niin juoksua voinee korvata hiihdolla. Ruokavalio saa sitten olla Runin tuttu ja mieleinen ohjeistus. 

Eilen pohdiskelin jo kovasti PT:n palkkaamista, mutta se tuntuu niin kovin vaikealta. Jos tietäisin jonkun täydellisesti minulle sopivan tyypin, oisin ihan valmis hänet hetkeksi palkkaamaan, mutta kun en tunne. Jotenkin tuntuu, että jos niinkin ison taloudellisen satsauksen tekisin, haluaisin olla täysin varma, että PT olisi se juuri oikea PT minulle. Sitä oikeaa odottaessa...

Kommentit

Suositut tekstit