Loving the Bodypump feeling!

Eilen sain vihdoin itsestäni irti sen verran, että vetäisin jumpparytkyt niskaan ja painelin Bodypumppiin. Kahta kävelylenkkiä ei lasketa, vaikka hikisiä olivatkin, joten tämä oli virallisesti vuoden ensimmäinen liikuntasuoritus. Kyllä kannatti sillä jo ekojen biisien aikaan alkoi hymy hiipiä korviin ja siinä kohti kun virtuaalitunnin uusi-seelantilainen vetäjä tiedusteli huutaen "Are you loving the awesome bodypump feeling!?!" lipsahti minun huuliltani spontaani "YES"! En ollut ainoa tuolla tunnilla, oli ne muut varmaan ihmeissään. Mutta onneksi olen aikuinen, niin ei sen väliä vaikka pitävät mua hulluna! Itse tunti oli kyllä toistamiseen positiivinen yllätys, eli olin jo unohtanut, että ainakin minun kohdallani nämä virtuaaliset tunnit toimii. Yksi iso tehoja omalla kohdallani lisäävä tekijä on kello, joka pyörii siinä saliin eteen heijastetulla näytöllä. Eli kukin biisi on kellotettu, pääsääntöisestihän ne kestävät sen viisi minuuttia. Vaikka ohjaajakin aina huutaa, että vielä kahdeksan toistoa, tulee ne toistot kuitenkin vedettyä tehokkaammin kun näen, että tätä tosiaan on jäljellä enää 30 sekuntia ennen taukoa. Tunti oli muutenkin mukavan vaihteleva, eli veivattiin paljon muillakin kuin vain tangolla, välistä ihan kehonpainolla. Tänään tuntuu reisissä aika lailla.
Tykkään. Toimii. Mulle ainakin.

 

Huono puoli tuossa jumppakeikassa oli se, että sen jälkeen oli ihan hillitön nälkä. Ja jälleen kerran sain tuta kuinka äärimmäisen tärkeää ruuan esivalmistelu on! Vähintäänkin niin, että jos ei valmista safkaa ole, niin aineksia helppoihin valintoihin tulee olla. No eilinen päivä ei nyt muutenkaan mennyt ihan putkeen, kaupassa oli tarkoitus käydä lounastunnilla, mutta lompakko olikin kotona ja olipa niitä vastoinkäymisiä muitakin. Valitettavasti lautaselle päätyi sitten ei niin Alkumaista ruokaa, lämmittelin hätäpäissäni samaa makaroniloodaa kuin lapsille. Sentään reilusti löytyi salaattia kylkeen, mutta silti vähän harmitti. Myöhemmin vielä muistin paistaneeni näitä hetkiä varten kanafileitä edellisenä päivänä. Että ei ihan putkeen eilen. Totuuden nimissä on sanottava, että olin lähes helpottunut tuosta unohduksesta, sillä jostain syystä nyt tökkii kana ihan mahdottomasti, entinen luottoruoka on tosiaan entinen. 

 

Illalla yllätin itseni. Alkuvalmennus on tosiaan tullut siihen vaiheeseen, että hiilareita lisätään ruokavalioon. Vaikken mikään mahdoton leivänsyöjä olekaan, olen kaivannut lähes koko ajan iltapalaksi jotain kiinteää ja pureskeltavaa. Niinpä päätin antaa riisikakulle mahdollisuuden. Ja niinhän siinä kävi, että Reissumiehen Tumma on saanut haastajan! Ei nyt ihan veroistaan, mutta haastajan kuitenkin. Avokadoa, päälle rouhasin mustapippuria ja suolaakin, sitä kun en hyvin matalilla verenpaineillani välttele, niin olihan se hyvää! Ihan niin hyvää, että söin koko avokadon verran näitä, lisääkin otin. Ehkä tänäänkin...

Olen tässä kovasti koettanut analysoida fiiliksiä Alku-valmennuksesta, nythän tätä on takana yli kaksi viikkoa. Paino on tippunut, fiilis on yleisesti hyvä, mutta mitään maata mullistavaa ei ole vielä tapahtunut. Toki tässä saaattaa olla  taustalla se, että en ole hirvittävän tarkka, olen tänä aikana juonut maitokahvia kolme-neljä kuppia, lisäksi olen harhautunut syömään leipää kaksi kertaa. Toisaalta uskon, että saavuttaakseni tuloksia, tämä ei vaadi absoluuttista kieltäytymistä kaikesta. Pitäisi oikeastaan tutkia vähän enemmän syitä siihen, miks gluteiinista ja maitotuotteista luopuminen on hyvästä, en siis kyseenalaista sitä, mutta tuntuu, että pitää itsekin vähän selvittää tätä asiaa.