Tästä se lähtee, päivän asut ja painot

Aamu oli nopea, mutta ehdin silti ottaa selfien, sytyttää kynttilät, keittää puuron ja ennen kaikkea käydä vaa'alla. Olen jostain syystä viehtynyt painoa pudottaessa viikkolukeman kirjaamiseen näin perjaisin. Se sitten kivasti määrittää viikonlopun meininkiä. Jos paino on pudonnut, tekee mieli jatkaa samaan malliin. Jos se on noussut, niin sitten voi siitä sisuuntuneena vetää viikonlopun treenit ja ruuat oikein mallikkaasti. Että kumpi vaan käy, toisesta vaan tulee parempi mieli.

Tänä aamuna vaaka oli suosiollinen, joskin en välitä ajatella kesäisiä lukuja. Päivän lukema oli 72,2, mikä on ihan jees. Siitä oli sitten hyvä siirtyä nauttimaan puuroa tunnelmallisesti kynttilänvalossa.



Selfieenkin oli aikaa. Kumma juttu. Teki vaan mieli ottaa kuva, kun fiilis oli hyvä. Keväisen painonpudotuksen jäljiltä yllättävän moni vaate kaapissani muuttui liian isoksi, vaikka kyse oli lopulta vain 8-6 kilosta. Alkusyksystä muutama vaate ehti jo puristaa, nyt tuntuu taas ihan kivalta. Tästä syystä olen alkanut systemaattisesti käymään läpi vaatekaappiani ja miettimään sen sisältöä oikein kunnolla. Tarkoitus on vähentää vaatekappaleiden määrää rajusti ja panostaa laatuun ja toisiinsa sopiviin osasiin. Pikkuhiljaa siiirryn kapselivaatekaappiin, josta kirjoittanen lähiaikoina lisää, kunhan projekti etenee.  Tässä hengessä olen sitten kuvaillut asujani, jotta muistaa mitä sitä passaa yhdistellä ja miltä ne oikein näyttääkään. Näin tänään, kivan fiiliksen helppo asu, tuntuu tosi mukavalta päällä. 


Ai niin. Kuvata kyllä ehdin, mutta tuo kuvan kahvi jäi muuten juomatta! Take away- mukista työmatkalla lopulta sen hörppäsin. Asiat tärkeysjärjestykseen!




Kommentit

  1. Ihana asu- tykkään (because I love/adore raita)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun näkisit mun vaatekaapin. Onkohan siellä muuta kuin pysty- tai vaakaraitaa :)!

      Poista
  2. Ihana asu todellakin! Ja kerro ihmeessä, mikä on kapselivaatekaappi. Mulla on nimittäin ongelma mun oman vaatekaapin kanssa. Pitäis heittää 80 % pihalle ja hankkia tilalle uutta. En vaan tiedä, miten etenisin! Sitäpaitsi, kun tässä pitäisi pienentyäkin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen sain laitettua tämän kapselihomman aluille. Lupaan pian palata asiaan blogissa :)!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit