Liikkuu liikkuu (ja juhlii juhlii)

Haastavaa on tämä juhlakauden elämä. Toisaalta hauskaa, että tämmöistä joskus on, mutta monin tavoin raskaaksi tämä käy. Huh. Vielä kahdet pikkujoulut edessä...


Sokerin kanssa on mennyt ihan ok, tänä lauantaina oli tasan samat haasteet hyvin viikko aiemmin. Pikkujoulujen jälkeisenä päivänä lasten synttäreille. Maistoin jälleen palan yhtä kakkua, eikä lähtenyt käsistä. Suhteellisen tyytyväinen. 

En ole harrastanut lohtusyömistä, mutta sokeria lukuunottamatta en ole mistään aktiivisesti kieltäytynytkään. Paino heittelehtii parin kilon verran koko ajan. En stressaa vaan keskityn nyt liikuntarytmin kehittämiseen. Ihan hyvin meni siltä osin viime viikko. Edelleen voin todeta, että ainakin omalta osaltani on todella tärkeää saada viikko liikkeelle heti maanantaina. Viikon aikana sain hyvin toteutettua liikuntasuunnitelmaani, treenikassi lähti töihin mukaan, lounasliikuntaa tuli taas harrastettua, samoin painelin treenaamaan suoraan töistä. Sali ei napannut, sen sijaan kävin bodypumpissa ja kahvakuulassa. Kehonhuoltokin on harjoitettu ja sen kyllä huomaa, eri vetreä olo verrattuna toissa viikkoiseen. 


Tästä on hyvä jatkaa, tänään taas uusi lounasliikuntatunti. Testissä Sporttikahva!

Kommentit

  1. Mielenkiinnolla odotan analyysiäsi sporttikahvasta, mielenkiintoinen nimi :)
    Onnittelut myös lohtusyömisen välttämisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Analyysi suoritettu :) ja sittemmin myös lohtusyöty...

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit