Miksi bloggaan?

Kuten selvää lienee, bloggaan pitääkseni yllä motivaatiota tämän hetkiseen elämäntapojen korjaukseen. Blogi oli viimeinen keinoni, monta muuta motivaation keinoa on jo kokeiltu. Olen aktiivinen eräällä suljetulla keskustelupalstalla, sielläkin olen aikeeni ilmaissut jo moneen kertaan, samoin facebookissa. Läheisten kanssa on sovittu yhtä ja toista painonpudutokseen tai yhteisiin tavoitteisiin liittyvää. Silti lipsun kerta toisensa jälkeen.

Jospa sitten julkinen blogi. En tosin oleta kerääväni valtavia lukijamääriä, todennäköisesti jaan tekstini muutaman kaverin ja jokusen satunnaisen piipahtajan kanssa. Tekstini eivät tule olemaan erityisen hauskoja, enkä ota kauniita kuvia, en ole luova, enkä loistokas kirjoittaja. Tästä tulee valtavan tavallista. Bikinikuvatkin jäävät väliin, itsesensuuri on kova.

Minulle julkisuuden mahdollisuus on kuitenkin riittävä taso. Joku saattaa seurata taivaltani ja tsempata, vaikka sitten ihan hiljaa.  Se riittää, vaikka toki kommentit ovat erittäin tervetulleita. Muodostan itse itselleni julkisen paineen, enkä anna periksi. Läheiseni tietävät, että olen valtavan hyvä tekemään päätöksiä, niissä pitäytyminen on toinen juttu. Ruudun takana te ette sitä tiedä, paitsi nyt kun kerroin, mutta sovitaan niin, että tästä alkaa onnistunut elämäntapamuutos, pääsette seuraamaan juoksukunnon huimaa kehitystä, minun mahtavan pirteää kevättäni ja koko ajan laskevia vaakalukemia ;). Tervetuloa mukaan!



ps. Hyvin lähti liikkeelle, tänään oli nuorimman balettipäivä, mikä tarkoittaa haastavaa siirtymistä suoraan töistä kaupunkiin ja yleensä epäsäännöllistä ruokaluita. Niin tänäänkin, flunssainen mies kaipasi kebabia ja sai haluamansa. Siinä sivussa minäkin, enkä edes erityisemmin pidä kebabista. Valitsin sentään salaatilla ja söin vain reilun puolikkaan annoksesta. Silti harmittaa, mutta päätin, että kerron silti. Kohti parempia päätöksiä...