Tästä lähdetään!

No niin. Sain eilen otettua ne alkumitat. Tarkoitus oli ottaa jotain kuviakin, mutta itsesensuuri iski. Tajusin, että ennen-kuviakin varten on jotain järkevää laitettava päälle. Ei ole minusta bikinikuviin, enkä toisaalta viitsinut eilisissä lenkin jälkeisissä hikisissä kerrastoissakaan itseäni kuvata.

Mitat oli hienoinen järkytys. Alan selvästi keski-ikäistyä, vyötärö katoaa ja alakroppa muuttuu kummallisen pyöreäksi. Siihen on saatava loppu. Hyväksyn kyllä vanhenemisen, mutta sen mukanaan tuomat vartalon muutokset ovat ärsyttäviä. Etenkin kun olen vielä siinä iässä, että ei tarvitsisi olla erityisen keski-ikäisen muotoinen. Tarviikohan sen muotoinen olla ikinä. Yhtä kaikki, huomaan, että ikä tekee sikäli tepposet, että rasva alkaa tosiaan kertyä tuonne alaspäin, eikä paino lähde putoamaan kuten ennen. Ehkä vuosien jojottelukin on vihdoin tehnyt tehtävänsä. Ikä onkin yksi syy siihen, miksi olen tässä nyt. Lihasvoima on nyt vielä hyvä ja aerobinen kunto ehkä kronologisessa mielessä parhaimmillaan, kestävyysurheilijat taitavat usein olla huipulla minun iässäni. Eli nyt on hyvä hetki lähteä tavoittelemaan sitä kuntoa, mistä pidetään sitten myöhemmin kiinni.

Mutta ne mitat.

Vyötärö kapeimmalta kohdalta 82 cm

Navan kohdalta 95 cm

Lantio leveimmältä kohdalta 107 cm

Paino 74,8 kg

Paino on siis tullut tämän vuoden puolella alas 2 kg, loppiaisen jälkeen lähtö oli 76,9. Hieman nopeammin saisi kyllä vaakalukema vajota. Työtä on edessä.  Ensimmäinen tavoitteeni on päästä alle 70 kilon. Tässä pitäisi olla toiseen tavoitteeseeni mennessä, eli kun 24.5. starttaan Terwamaratonin puolikkaalle. Painon putoaminen on tärkeää myös tuon juoksutavoitteen kannalta, laskennallisesta kilon pudotuksella on yllättävän suuria vaikutuksia juoksunopeuteen.

***

Yleisin aamiaiseni arkena
Eilinen meni ruokailun puolesta oikein mallikkaasti, pidän vaihtelevasti kiloklubissa tai kalorilaskurissa ruokapäiväkirjaa. Pyrin pitämään vajeen n. 700-500 kalorissa ja proteiinin määrän yli 70 grammassa. Välttelen turhia sokereita ja valkoisia jauhoja. Syön hyvää ruokaa ja nautin siitä.

Lenkkipolkuni
Käytin eilisen päivän vielä pääosin toipumiseen, aamulla olo oli vielä kovin tukkoinen, mutta iltaa kohti helpotti. Liikuntarytmin nimissä kävin illalla pienen sauvakävelylenkin synkässä ja vetisessä säässä. Ja liukkaassa. Sauvat olivat tarpeen ihan turvavälineinäkin. Aikomuksena oli vetää vielä kuntopiiri kotona, mutta kotiuduin pahimmoilleen kesken lasten iltatoimien, satua lukiessa hiki kuivui ja lopulta oli ajankäytöllisistä syistä pakko siirtyä omiin iltatoimiin ja luovuttaa hetki illasta työasioille. Kovin suuret liikuntamäärät ovat hieman haastellisia neljän lapsen, työn, opiskelun ohella, mutta kyllä minä monipuoliselle liikunnalle aion ajan löytää. Vaatii vain opettelua.


***

Lemppariaamiainen
Tänään oli kiire lähtö. Onni on työnantaja, joka tarjoaa terveelliset välipalat joka päivä. Tarjolla on jälkiuunileipää (nam!), leivänpäälliset sekä valikoima hedelmiä ja vihanneksia. Kiitos.


Tänään muuten tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä kun tapasimme mieheni kanssa. Kylläpä aikaa kuluu vauhdilla. Tuosta luvusta tulee vähän vanha (mutta aika onnellinen) olo.


Kommentit

Suositut tekstit