Vaaka on huono ystävä

Siinäpä ne tärkeimmät tältä aamulta. Ottaa päähän. Tämä 72-73 kilon väli osoittautuu jälleen haastavimmaksi. Tänään paino oli siis noussut viikon takaisesta 800g. Olen taas takaisin lukemassa 73 kg. Laskennallisesti ihan syyttä suotta, viikko on mennyt oikein hyvin, liikkunut olen paljon ja syönyt 95 %:sesti ohjeen mukaisesti. Mielenterveyden vuoksi sallin itselleni tuon 5 %:n liikkumavaran, sen ei pitäisi mitään dieettiä mielestäni kaataa, auttaa vain minua pysymään ruodussa sen loput 95 % ajasta. 

Kun paino ei putoa, on kovin helppo luovuttaa. Mitäpä tässä turhaan pingottamaan, kun tuloksia ei kuitenkaan tule. Ihan sama vetää suklaalevy ja skumppapullo päälle, kun lopputulos on sama joka tapauksessa.  

Tällä laihdutushistorialla tiedän todella hyvin, että vaaka ei ole ainoa totuus ja että siihen tuijottaminen saattaa jopa aiheuttaa negatiivisia tuloksia, mutta kun mittanauha tai peili eivät kumpikaan ole sen parempia kavereita nyt. Motivaatio on todella koetuksella. Olo on toki hyvä, juoksu kulkee ja olen hyvin virkeä, mutta se ei nyt oikein tahdo riittää. Pitkän junnaamisen, edestakaisin seilaamisen ja hitaan etenemisen ajan jälkeen tarvitsisin nyt tuloksia. Pudotuksia, tavoitevaatteiden päälle sujahtamista, kohtalotovereiden kanssa riemuitsemista, teidän blogikavereiden peukkuja. Pelkkä hyvä fiilis ei nyt kanna. Taidan olla mentaalivalmennuksen tarpeessa. 

Olen niin monta kertaa aiemmin jäänyt junnaamaan näihin lukemiin, viime vuonna en päässyt toki näinkään alas, mutta vanhojen painokäyrien mukaan näissä lukemissa on pyöritty ennenkin useaan otteeseen. Henkisesti olisi nyt todella tärkeää päästä taas uusiin numeroihin. Nyt tuntuu kuin olisin jälleen juossut tiilimuuriin. Kuinkahan monta kertaa siihen täytyy juosta, ennen kuin se lopulta murtuu?