Viikko vauhtiin

Hyvin lähti uusi viikko käyntiin. Syömiset meni aika lailla mallilleen, hyötyliikuntaa tuli pyöräilyn muodossa yli 14 kilometriä, työmatkojen lisäksi pyöräilyn illalla salilta kotiin. Salillekin siis jäähallireissun jälkeen, missä käytiin nyyhkimässä pojan kaudenpäätöspelissä. Voitot tuli ja äidillä tippa linssiin poikien riemuitessa pelien jälkeen. Olen ehkä vähän herkkä :).

Viime viikolla ohjelmaani kuuluva viikon ainoa salitreeni jäi väliin, kuten myös lähes kaikki muu ohjelmaan kuuluva liikunta, mistä syystä päätin, että virallisesti olen nyt ohjelman kolmannella viikolla vaikkakin muilla valmennukseen osallistuvilla alkoi neljäs viikko ja sitä myöten uusi jakso uusine ohjelmineen. Minä siis menen vielä tämän viikon eka jakson ohjelmalla, koska tavoitteeseen ei ole mitään kiirettä. Ensimmäisen jakson salitreeni on varsin iisi salilla käyneelle, kuten nyt vaikka minulle ja rakenteeltaan varsin erilainen kuin mihin on lihaskunnonkasvatukseen tarkoituissa ohjelmissa. Tässä treenissä päätavoite on käsittääkseni jalkojen nivelten ja lihasten totuttaminen tiettyihin liikeratoihin ja tietysti juoksussa tarvittavien lihasten tukeminen. Eilen en meinannut oikein hikeäkään saada pintaan, aiemmin tätä ongelmaa ei kyllä ole ollut. Päätin nyt kuitenkin jatkossa ottaa käyttöön foorumilla tarjotun rankemman ohjelman, joka sitten kyllä näyttikin heti huolella rankimmalta, saa nähdä miten sen päälle sitten jalat toimii. Tällä nyt suorittamallani saliohjelmalla jalkojen väsymistä ei ole tarvinnut pelätä. Tänään jalat eivät ainakaan tunnu raskailta eilisen treenin jäljiltä.


Ruokailujenkin puolesta ollaan tässä toisen päivän ollessa puolessa, oikein hyvällä mallilla. En nyt vielä ehkä juhlisi, mutta fiilis on hyvä. Vapaapäivänä ruokailu on toisaalta helpompaa ja toisaalta haastavampaa. Eilen söin seuraavaa:

7.20   Iso kahvi, kaura-avokadosmoothie, vitskut, töissä toinen iso kahvi aamupalaverin aikana

11.30 Savulohi-avokadosalaatti

14.00 Iso kahvi, 20 g pähkinöitä

17.30 palaa realia runsaalla kinkulla ja kurkulla, Ananas Skyr

21.15 Kana-pastasalaatti

Eilen ehdin hyvin napata rutiiniksi tulleen aamusmoothieni, joka nyt tässä Run-valmennuksessa on aika tuhti, huomattavasti hiilaripitoisempi kuin alkukevään marjasmoothieni. Päivän makrot olivat ihan ok, aika lailla valmennuksen ohjeiden mukaan, palautusjuoman unohdin taas, taitaa olla tuo unohtaminen aika aktiivista, koska en kerta kaikkiaan saa sitä litkua alas. 

Tänään on vapaapäivä, mikä aiheuttaa useita poikkeamia jääkaapille, josta olisi niin helppo napata ylimääräistä suuhun. Kahvihetki on erityisen haastava, kotiäitiajoilta jäi tavaksi joku pulla/muu herkku (puolikas mutakakku, pellillinen pannaria tai jotain muuta pientä...) kahvin kanssa, siinä kohti käsi etsii pullaa tai ihan mitä vaan suuhun pantavaksi. Tänään ajattelin välttää tämän ongelman lähtemällä lasten kanssa tuohon lähiostoskeskukseen hanska- ja leggariostoksille, sieltä voisi välipalaksi napata ihan vaan protskupatukan ja laten. Paljon helmpompaa luin mielihaluja vastaan taisteleminen kotona. Katotaan kuin käy :).


Kommentit

  1. Hyvä sinä! *peukku*
    Repesin, kun kirjoitit noista kotiäitiajan kahviherkuista :D Puolikas mutakakku, pellillinen pannaria tai jotain muuta pientä :D :D :D Kuulostaa niin tutulta taas, kun on itsekin taipuvainen tollasiin pienehköihin ylilyönteihin :D

    VastaaPoista
  2. Ai pienehköihin ylilyönteihin :D. Meinaatko, että tuo ei ollutkaan normaalia ;). Ei vaan oikeasti, olihan se älytöntä. Lounaaksi syötiin mammakaverin kanssa fiksusti salaattia, sinne alkuiltapäivään meni aina ihan fiksusti, sitten lähti lapasesta. Keitetäänpä kahvit, ai että onko pullaa, no ei ole, mutta leivotaan mutakakku. Lapset nukkuu, äidit "vähän" herkuttelee. Ei siis ihme, että tässä edelleen opetetellaan vähän fiksumpia syömätapoja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit