Viime viikolla liikuttua

Viikonloppu ei ollut alkuunkaan niin liikunnallinen kuin olin suunnitellut tai no oli kyllä, mutta minä itse en hirveästi liikkunut. Enempi katselin kuin muut liikkuivat. Pojan lätkätreenien aikaan olin suunnitellut käyväni virkistävällä aamulenkillä keskustan tuntumassa, siellä kun harvoin tulee liikuttua. Ja sunnuntaiaamuna yhdeksän maissa siellä olisi ihanan hiljaistakin. Sen sijaan istuin pojan toiveesta kerrankin katsomassa treenit ja onneksi niin tein, sikäli ihana oli näyttää peukkua pojan onnistuessa kentällä, aina se muisti minua vilkaista ohi mennessään. Ja olihan se kentän laidalla istuminen jälleen hyvää aikaa vaihtaa kuulumisia ja jakaa vertaistukea vanhan ystävän kanssa, jota nykyisin tulee tavattuakin lähinnä vain siellä kentän laidalla.

Pieni kärppä, iso kassi
Kotona odotti treenien jälkeen ei niin kevyt brunssi, sen nautittuamme olikin aika suunnata jo seuraaviin treeneihin. Ei omiin vieläkään. Tällä kertaa lähdin ison tytön seuraksi pyöräilemään harkkahallille, jotta reitti tulisi tutuksi. Neidin treenit lisääntyvät, näin pyöräilykauden startattua kunnolla on hyvä pikkuhiljaa opetella kulkemaan yksin. Tämänkin treenin aikaisen puolitoista tuntia olin suunnitellut käyttäväni omaan lenkkeilyyn, mutta neidin toiveesta kävin lyhyemmän pyörälenkin ja seurasin puolet treeneistä, eipä niitä liikaa ole tullut katseltua.


Haastavia kuvioita, kisat tulossa

Loppujen lopuksi päätinkin leputtaa jalkoja lopun päivää, edessä on kuitenkin uudet treenikuviot itselläkin. Tänään salille Run -valmennuksen ensimmäistä treeniä tekemään. Intopiukeena!


***

Viime viikolla liikkuivat siis lähinnä lapset, sinne väliin taputeltiin taas omia pikku pätkiä, ehkä tällä viikolla vähän enempi jo omilla ehdoilla.

Vk 16
Ma: 41 min juoksu, 5,6 km
Ti:  45 min juoksu, 6,1 km
Ke: ---
To: ---
Pe:  33 min juoksu, 4,3 km
La:  40 min kävelyä ja pyöräilyä
Su: 1,5 h pyöräilyä, 19 km



Kommentit

Suositut tekstit